MUSIKANTTI — soitin- ja lauluyhtyevalmennusryhmät

Musikanttiryhmät on tarkoitettu 5-9-vuotiaille eri soittimista ja laulamisesta kiinnostuneille oppilaille. Ryhmät pyritään järjestämään ikäluokittain.

Musikantti-ryhmissä oppilaat aloittavat soittamisen ja laulamisen opiskelun pienissä ryhmissä, joissa aluksi harjoitellaan yhteismusisointia osallistumalla kuoro- ja yhtyetoimintaan periodeittain. Oppilaita kannustetaan omien yhtyeiden perustamiseen soitin- ja laulutaitojen kehittyessä.

Opetusryhmien koko on keskimäärin 4 oppilasta. Opetusaika on 45min. Opetusta voidaan jakaa myös yksilö- ja yhteissoittoaikoihin. Kevät- ja syyslukukaudella oppilaat osallistuvat kuoro-/yhtyeiden toimintaan ja esiintymisiin periodeittain.

Opetuksessa voidaan tutustua seuraaviin soittimiin ja niiden soittotapoihin sekä laulamiseen ja äänenkäyttöön oppilaiden iän ja kiinnostuksen kohteiden mukaan: piano, kitara, nokkahuilu, 5- kielinen kantele, viulu, kontrabasso, fife-huilu ja rytmisoittimet.

Laulaminen on lapsen ensimmäinen ja parhaiten kehittynyt instrumentti, jonka avulla musiikin hahmottaminen on helpointa. Lisäksi laulamista käytetään apuna musiikin teorianopetuksessa.

Soitin- ja lauluyhtyevalmennuksen tavoitteena on antaa lapsille heti alusta asti mahdollisuus yhteismusisointiin ja kannustaa heitä yhteiseen musiikin tekemiseen. Soittimen ja äänenkäytön hallintataitojen lisäksi oppilaat tutustuvat myös nuotinluku- ja kirjoitustaitojen alkeisiin sekä musiikin tyylilajeihin ikäkautensa mukaisesti. Musiikin ilmaisu- ja esiintymistaitojen opettelu kuuluu alusta asti opetukseen.

Opetuksessa soittimien hallintaa ja musiikin perusteiden alkeiden opiskelua voidaan lähestyä myös muiden taiteiden avulla, kuten tanssin, liikunnan, kuvaamataiteiden tai teatterin kautta. Yhtyesoitossa ovat kuuntelutaidot tärkeitä.

Lasten vanhemmille tarjotaan mahdollisuutta tutustua eri soittimiin ja niiden harjoittelutapoihin lukukauden aikana. Lukukausien alussa pyritään kartoittamaan jokaisen oppilaan toiveita ja lähtötaso yhdessä vanhemman kanssa. Lukuvuoden lopussa oppilas ja vanhempi kokoavat yhdessä oman ohjelmisto- ja osaan!- arviointitodistuksen.

Soitin- ja lauluopetus

Musiikinopetusta ryhmässä

Yhteissoitto

Kuorot

Musiikin perusteet

Musiikin varhaiskasvatus