Funky Hip Hop

Tunti on yhdistelmä USA:n kadulla kehittyneistä tanssityyleistä, sekä niiden uudemmista tyylisuunnista. Koska tanssilajit ovat vaatineet myös katu-uskottavuutta, kuuluu niihin vahvasti henkilökohtaisen tanssityylin kehittäminen, johon myös tunnilla paneudutaan. Hip hopissa on perinteisesti vain yksi tanssin alalaji, breakdance, mutta funky-tyylit ovat yhdistyneet hip hopiin kiinteäksi osaksi, jonka takia tyylilajit helposti sekoitetaan toisiinsa. Funk sisältää puolestaan mittavan määrän eri tyyli-lajeja, jotka on jaetaan kahteen pääryhmään: poppingiin ja lockingiin. Popping on pääosin robottimaista tai nestemäistä liikettä muistuttavaa liikkumista, joka perustuu lihasten hallintaan. Locking perustuu nopeisiin liikkeisiin ja niiden yllättäviin pysäyttämisiin. Uudempia, vasta 2000-luvulla syntyneitä alatyylejä ovat mm. krump ja tecktonic. Tunneilla harjoitellaan funkylle ja hip hopille ominaista liikkumisen tekniikkaa ja niiden yhdistelmiä, freestyleä, sekä tehdään erilaisia tanssisarjoja.

Tanssia lapsille ja nuorille

Tanssia aikuisille